Jouduin poistamaan tämän parisuhdeväkivaltaan kantaaottavan vuonna 2016 ilmestyneen valokuvanäyttelyni valokuvat Facebook- ja Instagram-tileiltäni sensuurin takia. Somesensuurin kohteeksi joutuminen kuvaa valitettavasti väkivallan tilannetta myös yleisesti yhteiskunnassa. Uhreilla ei ole tilaa puhua ja hakea apua, koska parisuhdeväkivalta on piilotettua ja stigmatisoitua yhteiskunnassa.
Parisuhdeväkivaltaa voi kohdata ihan kuka tahansa meistä suhdemuodosta, taustasta tai elämäntilanteesta riippumatta. Näyttelyn nimi kuvaa asiaa konkreettisesti: Se voi(si)t olla sinä. Väkivalta ei aina näy ulospäin fyysisinä vammoina tai ruhjeina. Väkivalta voi olla fyysistä, psyykkistä, seksuaalista, taloudellista tai / ja hengellistä väkivaltaa.
Amnestyn mukaan Suomesta puuttuu lähes 300 turvakotipaikkaa eli toisin sanoen vuosittain sadat apua hakevat ihmiset jäävät ilman turvakotipalveluja. Myöskään seksuaaliväkivallan uhrien SERI-tukikeskuksia ei ole riittävästi. Pari- ja lähisuhdeväkivalta jää piiloon ja uhrit eivät saa ajoissa apua, koska väkivaltaan liittyy paljon häpeää ja väkivallan tekijä syyllistää uhria.
Haluan näillä valokuvillani tehdä oman osani parisuhdeväkivallan yleisyyden esiin nostamiseksi ja häpeän poistamiseksi. Valokuvanäyttelyyn valokuvat ilmaisevat sitä muutosta, mikä ihmisessä tapahtuu, kun hän ei enää elä väkivallan pelossa ja kohteena. Väkivallan kierre ja kohteena oleminen vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti: fyysisesti, psyykkisesti, seksuaalisesti ja sosiaalisesti. Siksi on tärkeää, että uhrit saavat ajoissa yksilöityä, kokonaisvaltaista ja riittävän pitkäkestoista tukea ja apua, jotta he voivat irrottautua elämään omaa elämäänsä erossa väkivallan tekijästä.
Valokuvanäyttely oli osa valokuvauksen ammattitutkintooni liittyvää yhteisnäyttelyä.
Valokuvattavien maskeeraus, meikki ja hiukset: Milla Heikkinen.
Tukea ja apua väkivaltaa kokeneille:
*** Näyttely ei ole enää esillä.








